Viikko takaperin oli Rovaniemellä jälkikokeet. Teimme ohjaajavaihdoksen kokeeseen ja se meni hyvin. Kajaanissa koira oli sen verran paineessa myös ohjaajan suhteen, että päädyttiin tällaiseen taktiseen vetoon.
Tottis oli ensin, se meni yleisesti hyvin. Paikallamakuusta hyppäsi seisomaan kun ammuttiin, seisoi hetken katsellen ympärilleen ja istuutui. Kohta meni takaisin maahan. Seuraamisessa ei reagoinut ampumiseen kuin katsahtamalla ympärilleen, mutta seuraamisen alku oli hiukan huono, pään asento ei ollut korrekti. Luoksetulossa koira meni suoraan sivulle eteen istumisen sijaan. Ja noudoissa haukahti hieman. Muuten tottis oli ihan ok tasoa, hiottavaa on vielä kuitenkin ensi vuotta varten ihan tarpeeksi. Kotikenttä oli kuitenkin etunamme. Pisteitä 94.
Jälki oli seuraavaksi. Janalla lähtö oli ok, sitä olikin hinkattu viikon ajan. Eteni suoraan ja kääntyi tosi näppärästi jäljelle, tosin harmillisesti takajäljelle. Siitä lähti 6 pistettä. Oikeaan suuntaan päästyään koira jäljesti jäljen hyvin, tosin viides keppi jäi metsään. Koira oli pyörinyt jäljellä yhdessä kohdassa paljon, siinä keppi mahdollisesti oli, mutta niin oli ollut ilmeisesti myös poroja. Ainakin metsästä juoksi janalle jäljelle lähdön jälkeen 20-30 poroa. Koira kuitenkin muuten jäljesti normaalisti, harmi että yksi keppi jäi metsään.
Viimeisenä oli esineruutu, tuuli oli aika kova ja koira ehkä liikkui hiukan liian laajasti, mutta kaksi esinettä tuotiin ja pisteet olivat täydet. Yhteensä maastosta tuli 174 pistettä. Kokonaistulos oli sama kuin Kajaanissa, 268 pistettä.
Karma oli koepäivän rennompi kuin Kajaanissa, mutta ampuminen ja yksi kunnon säikähtäminen kokeen jälkeen osoitti että se on edelleen herkkänä. Tai ainahan se on, mutta nyt vielä enemmän. Syytä ei tiedä, todennäköisesti näitä narttukoirien ja tämän rodun kiroja. Ampumista täytyy treenata ja tehdä selväksi haluttu käyttäytyminen vaikka alkaisikin hirvittää. Ampumiseen reagoimisen syystä ei ole varmuutta, osuutta asiaan saattaa olla purutreeneillä. Ampuminen kuulostaa aika samalta kuin piiskan pauke.
Mana-Mainio on edelleen palliton poika. Se on varmaan jokin biologinen ihme, kun ei sillä edes tunnu pussien nahkoja ollenkaan. Hampaat ovat alkaneet vaihtua ja toivottavasti siitä johtuen kumpikin korva on lerpahtanut. Mietittiin hetken jo niiden teippaamista takaisin ylös, mutta katsotaan vielä hetki kun nuo hampaat ovat vaihtuneet. Muuten se on ollut oma itsensä, iloinen ja aika reipas. Se on vain kauhea nyt puremaan kaikkea kotona, täysin päivastainen kuin Karma. Samoin se on toivoton kusiluikku edelleen, se pystyy pidättämään sisällä ollessaan korkeintaan tunnin tai erittäin hyvässä tapauksessa melkein kaksi. Siinäkään se ei tule äitiinsä joka oli tässä vaiheessa jo sisäsiisti. Pitää vain odottaa ja olla kärsivällinen. Tosin se on paljon varmemman oloinen kuin Karma on sosiaalisissa ja uusissa tilanteissa, toivotaan että se puoli pysyy samana.
Kumpaakin koiraa on treenattu jäljellä, tottiksessa ja agilityssä. Vaihtelevin menestyksin, mutta pikkuhiljaa eteenpäin mennään. Mana on pirteä treenattava, sillä riittää nopeutta ja intoa. Tänään Karmalla kävi myös fyssari joka kävi koiran läpi. Ihan ok kunnossa oli, tosin takajaloissa oli hiukan jumia.
