maanantai 29. maaliskuuta 2010

Altern 8

Jälkeä on Karmalla treenailtu viime ajat. Viime viikolla kolme jälkeä ja tällä viikolla samaten. Hyvin se jäljestää, ollaan harkattu aika kovilla ja jäisilläkin pinnoilla.

Kävimme myös lauantaina Oulussa agilityä kisaamassa. Tuntuu kyllä että kun käy parin kolmen kuukauden välin kisoissa, rutiini kisaamisesta unohtuu. Onneksi kesä koittaa pian. Eka hyppäriltä tippui kaksi rimaa, eli kymppi. Oltiin hätäisiä ja alusta tuntui ehkä hiukan häiritsevän Karmaa, samoin itsellä jännitti kisata. Toinen rata oli hiukan parempi, tosin puomilta tuli vitonen. Karma ei juossut puomia kunnolla vaan himmasi siinä, en tiedä sitten miksi. Joka tapauksessa rytmi oli huono ja se tuli yli. Kolmas rata otettiin jo hiukan rennommin eikä itselläkään jännittänyt enää niin paljoa. Nollavoitto siis. Hetsasin koiraa ennen rataa hiukan niin kuin treeneissä on nykyään tehty ja erityisesti puomille mentäessä yritin kunnolla innostaa sitä äänellä ja ihan hyvin se nyt porhalsikin sen läpi. Yleisesti Karma käyttäytyi todella rauhallisesti ja lunkisti, se ei kyllä stressannut mistään. Toivotaan että sama meno jatkuu kesän pk-kokeissa.

Vielä video nollaradasta :) Kisoissa oli myös Tikin omistaja Ninni joka nousi komeasti eka radalla kolmosluokkaan dalmis Viuhtin kanssa hienolla nollavoitolla!

Weve been training mainly tracking lately with Karma. Last week we too 3 tracks and this week also. She sniffes really good, surfaces have been hard and icy many times.

We also were at saturday in Oulu in agility competitions. Its hard to compete when you have 2-3 months breaks in competitions on winter. Just feels that you dont have enough routine. Lucky that summer is coming. First we had jumping course. Two bars down, we were little bit hasty and I was nervous too. Karma also seemed to dislike the surface. Second course was better, weve got 5 mistakes on dogwalk. Dunno why Karma slowed down on dogwalk, but because of that she missed the contact. Third course was more relaxed, I didn't nerved that much anymore. We had 0 mistakes and wonned. I motivated Karma before entering the course like on training courses and ecpecially tried to before dogwalk got her excited with my voice and she went good. She behaved really calmly and cool whole day and that was great. Hope she stays like that because summers tracking competitions are coming soon.

Here is a video about the 0 win :)Tikki's owner Ninni was also in Oulu, and she winned first course and rised up to 3-class with dalmatian Viuhti!

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Tracking season started

Karmalla on aloitettu jäljestyskausi. Tammi -helmikuussa treenattiin joitain kertoja janoja ja tällä viikolla on joka päivä ajettu jälki. Olemme ottaneet aika vilkkaasti liikennöidyillä alueilla ja pinnoilla, mutta ihan hyvin on mennyt. Tuleepahan häiriöitä ja häiriöjälkiä treenattua. Muutenkin tuntuu mielenkiintoiselta treenata vaikeampaa alustaa. Pk-tottista olemme myös alkaneet pikkuhiljaa ottaa. Tauko on tehnyt kummassakin lajissa koiralle ja ohjaajalle hyvää, viime vuonna kisakunnon tekeminen tapahtui suhteellisen tiukassa aikataulussa. Periaatteessa teknisesti Karma osaa kaiken, joten tänä vuonna keskitymme enimmäkseen kisa- ja koekunnon hiomiseen. Lähinnä siis kestävyyttä, motivaatiota yms. Myös agility on mennyt kovasti eteenpäin, suhteellisen varmaa rataa ollaan jo tehty.

Mana on treenannut aglausta ja hiukan tottista. Tässä on video viime perjantailta, jossa Paula ja Peppi treenaavat myös. Taustalla vipeltää lauma lapsia ja Karma. Videoinnin kunniaksi otettiin pitkät treenit ja ohjaajat ja koirat olivat poikki sen jälkeen. Se näkyy myös videolla...

Karma has started tracking season. We have been training in earlier this year few times beginning of tracking and this week we have been training normal tracking every day. We have been tracking in urban areas, and it has gone fine. There is lot of disturbances that are good to train off. It's also much interesting to train at more difficult grounds. Weve also started to train obedience. Pause has done good in both sports, last year we put Karma in trial mood in short time. Tecnihcally Karma knows obedience and tracking good, so we focus this year on competition mood. Endurance, motivation and so on. Also agility has gone forward, weve been making good tracks.

Mana has been training agility and little obedience. Here is a video from last friday, also Paula and Peppi were training. You can see also in the video lot of kids and Karma with them. We had long training because of the video and handlers and dogs were pretty tired after them. You can see it on video...

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kaustisen Ruokafestivaalit

Kävimme viikonloppuna Kaustisella Ninniä ja Joonaa moikkaamassa ja hakemassa tarpeeseen tulevan elektronisen koulutusvälineen. Joona oli väsännyt meille pattereilla toimivan koulutusihmeen jolla saa Manaa treenattua kunnolla, ei tarvitse aina käyttää käsiään...

Kestitys oli taas melkoinen, syötävää ja juotavaa riitti enemmän kuin Viisikko-kirjoissa. Tikkiä oli myös hauska nähdä, se on edelleen iloinen ja innokas pikkukoira. Pohdittiin myös Tikin kontakteja ja treenattiinkin niitä useamman kerran viikonlopun aikana. Ninnillä oli sopiva treenilauta kotona. Käytiin myös oikeilla esteillä. Ensin Kiltan hallilla Kokkolassa ja toisen kerran Kannuksen Dogness-hallissa. Hauskaa oli, mukava oli treenata kontakteja isoissa halleissa. Kiltan halli oli tosin kylmä, ja varsinkin Ninni osoitti taistelumieltä treenatessaan ensin Viuhtin omassa treeniryhmässään ja sitten Tikin meidän kanssa. Tikki onkin kehittynyt hienosti eteenpäin, tulevaisuus näyttää hyvältä.

Käytiin myös ampumassa haulikolla kiekkoja, kiitokset Joonalle. Koirat saivat samalla kuulla pitkästä aikaa pauketta ja ottivat sen lunkisti. Hyvä homma alkavaa pk-kautta ajatellen.

Joonan tekemä elektroninen koulutusihme oli tietenkin kosketuslauta kontakteille! Eli kun koira koskee sen pintaa, se piippaa. "Myytinmurtaja"-Joona oli väsännyt meille kaksi kappaletta niitä, ja kummatkin ovat olleet heti käytössä ja hienosti ovat toimineet. Väsyimme naksutteluun kun siinä tulee niin paljon virhepalkkausta, tämä auttaa asiaa melkoisesti. Meinasimme ensin tilata sellaisen laudan rapakon takaa, mutta kun hintaa olisi tullut tullin yms jälkeen noin 300 euroa, piti hetken miettiä asiaa. Onneksi Joona kuuli pulmamme ja väsäsi parissa tunnissa meille toimivan laudan. Upeaa, kiitos Joona miljoonasti!

Olemme treenanneet myös Paulan ja Pepin kanssa nykyisin noin kerran viikossa. Peppi onkin mennyt mainiosti eteenpäin. Mielenkiinnolla saakin odottaa kaikkien pentujen kisauria, tällä hetkellä homma näyttää hyvältä ja hauskalta. Yritetään kuitenkin treenata maltilla jotta koirat pysyvät virkeinä ja terveinä eläkepäiviin asti.

We went to Kaustinen last weekend visit Ninni and Joona, Tikki's owners. Trip was good, we had lot of good training and fun time. Joona had made electronic contact board to us, that makes sound when dog steps to it. Thanks to Joona, he is really "mythbuster" because he made the board in just couple of hours. Weve been testing it and it works great.

We also shooted with shotgun's on that trip and dogs didn't mind the noise. That's good because tracking season starts at spring. We also trained Tikki and she was as wonderful as allways. We specially trained dog-walk contacts.

We have been also training with Paula and Peppi. Peppi is going great forward. Its nice to see how puppies competition-careers will go on future, at this point everything seems to be great and fun.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Korppi huus: Ei milloinkaan - Quoth the raven, `Nevermore.'

We signed Karma and Kukka to Oulu agility competition to this weekend, but sadly they both had heat. We traveled to Oulu to visit our relatives and Karma and Mana are having nice time. Karma is watching cats and Mana is just having fun. For some reason he doesn't interest at cats, he may sniff them if they pass him, but except that he don't interest at them. He is really interest in Karma, so that makes him motherf.... :P

Thursday we had our agilitygroups training, and we trained Mana there. Damn he was fast. Karma looks like paralyzed compared to him. Mana is also very different compared to Karma. He is much faster and eager, don't mind that much about if handler gives him negative feedback and is very energetic. He is also very friendly towards people and animals. Bad sides to him are that he is little too fuzzy and energetic and he don't calm down that easily. He also likes to bite things... Especially compared to Karma, who is nowdays really lazy and who didn't bite anything. But you can trust in Karma, she is easy dog, really nice.

Weve been training mainly agility, few times tracking. Obedience we haven't trained at all. Maybe later again at spring when we get ready for tracking season...

Ilmoitettiin Karma ja Kukka Oulun ageihin, mutta juoksut pukkasivat päälle. Tultiin kuitenkin Ouluun sukulaisiin. Karma tuijottaa kissoja ja Manalla on muuten hauskaa. Jostain syystä Mana ei kiinnostu kissoista, se saattaa nuuskia niitä jos ne kävelevät ohi, mutta ei muuta. Karma kyllä kiinnostaa, eli sehän tekeekin Manasta äidinnu... :P

Torstaina oli meidän agiryhmän treenit ja treenattiin Mana siellä. Pahus se on nopea. Karma on kuin halvaantunut siihen verrattuna. Se on muutenkin erilainen Karmaan verrattuna. Mana on nopeampi ja innokkaampi Karmaan verrattuna, ei ota itseensä ohjaajan negatiivistä palautetta ja on hyvin energinen. Se on myös hyvin ystävällinen ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Huonoina puolina on että se on liiankin hössö ja ei rauhoitu niin helposti. Sillä on myös taipumusta esineiden pureskeluun... Erityisesti Karmaan verrattuna se on hössö, koska Karma on nykyisin hirveän laiska eikä se ikinä pureskellut mitään. Mutta Karmaan voi luottaa, se on meidän luottokoira.

Me olemme treenanneet lähinnä agia viime aikoina, muutaman kerran jälkeä. Tottista ei ollenkaan. Ehkä keväällä taas kun jäljestyskausi lähenee...

tiistai 26. tammikuuta 2010

Video

Here's our best track of the Pakkasralli -weekend. 2-class, result 0. Dogwalk contact was close one and see-saw wasn't best one, but except them, think it went't pretty good. We had fun. Video [on Youtube].

Paras ratamme Pakkasralli -viikonlopusta. Kakkosluokka, nollatulos. Puomin kontakti on täpärä ja keinu ei ollut paras mahdollinen, mutta muuten rata meni hyvin. Hauskaa oli. Video [Youtubessa]

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Pakkasralli

We had agility competitions on Kemi. 5 tracks with Karma, 2 of them wins by 0-result and 3 times disqualified. Second win was first one in class 2. Weekend was fun, but our dog-walk contacts were poor. First 0-result was infact 5, because she missed contact at the end of dogwalk, but judge didn't see it. Other 0-result that we winned was pure contact, but not a good one. At jumping track I made mistake. On other 2 tracks that went disqualifing, dogwalk contacts didn't work. Crap. Time to start training again..


There were lot of good dogs and it was nice to compete again. Mana had good time and Kukka had also one track, 10 faults... But she was in a really good mode. We also saw Karmas puppy Tikki, and have to say that she looked nice when she trained jumps.


Pakkasralli takana, 5 rataa joista 2 nollavoittoa. Paitsi että eka nollavoitto oli kyllä 5, tuomari ei nähnyt puomin loppukontaktia kunnolla. Toinen nollavoitto oli puhdas, ensimmäinen kakkosluokassa. Hyppiksellä mokasin aika lahjakkaasti. Kahdella muulla hylätyllä agiradalla puomin kontaktit epäonnistuivat. Pitää alkaa treenata taas. Mutta viikonloppu oli hauska ja oli kiva kisata.


Kisoissa oli paljon hyviä koiria. Manalla oli hauskaa ja Kukkakin kisasi yhden kisan, kymppi tuli, mutta koiralla oli hyvät fiilikset. Karman pentu Tikkikin oli paikalla ja se kyllä meni kivasti kun Ninni treenasi lämmittelyesteillä.

perjantai 1. tammikuuta 2010

2010

Joulukuu meni aika hiljaisesti treenien suhteen. Muutaman kerran käytiin hallilla. Lauman vanhin, sakemanni Unelma lopetettiin 14 päivä joulukuuta. Unelman kohtaloksi koitui pahanlaatuinen nisäkasvain joka oli levinnyt. Unelma olisi täyttänyt vuodenvaihteessa 12 vuotta. Se oli mukava ja kiltti koira, jolla pystyi harrastamaan joka lajia ja joka oli syöpää lukuunottamatta täysin terve.
Opsin Unelma

Nyt laumassa on enää näitä pikkukoiria. Seuraavan kerran kisataan Pakkasrallissa.

Kukka, Karma & Mana. Photo:Laura R


We havent trained much at december. Few times been at the hall. Our oldest dog, german shepherd Unelma was put to sleep at 14 day december. She got cancer that spreaded. Unelma would turned 12 years at new year. She was nice and kind dog, that could train all sorts of sports. She was healthy except cancer at the end.

Now we have only small dogs in our pack. Next time we compete Pakkasralli in Kemi.