sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kisaviikonloppu ja 1400 ajokilometriä.

Viikonloppu uhrattiin kokonaan koirahommille. Oltiin Tikin (ex-pilkku) luona Kaustisella yökylässä. Siitä oli kasvanut tosi sähäkkä ja avoin neiti! Taistelutahtoa ja virtaa riitti, mutta yllättävää pentuajan kokemustemme valossa oli se, että se oli myös melko itsenäinen ja kova. Siinä missä Mana ei jätä meitä mielellään silmistään, niin Tikki veti tuhatta ja sataa pari sataa metriä yhteen suuntaan ja kohta viuhahti ohi toiseen suuntaa yhtä lujaa saman matkan. Suosittelimme Niinalle lammashommia. ;) Meistä tulee vakiovieraita Tikin luona, sillä saimme 5 tähden majoituksen ja muonituksen viikonlopun ajan. Vielä kerran tuhannesti kiitos Niinalle ja Joonalle kaikesta, oli mukava käydä!

Lauantaina Karma aloitti agilityn kisauran Vaasassa. Ensimmäinen agilityrata meni oikein hienosti, mutta yksi rima tippui, joten 5 virhepistettä ja 2. sija. Toinen rata oli hyppyrata, joka ei mennyt ihan niin sujuvasti kuin ensimmäinen. Yhdessä kohdassa ohjaaja munasi homman aika lahjakkaasti, mutta koira pelasti tilanteen omalla aktiivisuudellaan. Tuloksena nolla ja ensimmäinen luokanvaihtoon käyvä tulos! Jälleen 2. sija. Karma käyttäytyi todella hienosti koko päivän. Oli tosi rauhallinen radan ulkopuolella. Ensimmäisellä radalla se oli myös aika rauhallinen, mutta toisella radalla enemmän oma äänekäs itsensä.

Sunnuntaina palattiin Kaustiselle jälkikokeisiin. Aamu aloitettiin jäljellä. Jana tökki pahemman kerran, koira oli hyvin epävarma. Oikea jälki kuitenkin viimein löytyi ja heti oikeaan suuntaan. Itse jäljenajo meni mallikkaasti ja varmasti. Kaikki 6 keppiä nousi, joten jäljen pisteet 165. Seuraavana oli esineruutu. Kaksi esinettä löytyi takarajalta. Juuri kun ohjaaja ymmärsi alkaa havaroimaan etureunaa, niin aika loppui kesken. Yksi esine jäi ruudun etunurkalle. Ruudusta 21 pistettä. Maastosta pisteitä yhteensä 186.

Viimeisenä oli tottelevaisuus. Ihan mallikas suoritus. Koira teki hyvin töitä edelleen, vaikka reissussa oltiin oltu perjantaista lähtien, edellinen päivä vietetty agilitykisoissa ja maastot olivat jo takana. Nyt se ei reagoinut ollenkaan paikkamakuussa ampumiseen, seuraamisessa säpsähti ensimmäistä, mutta palautui heti seuraukseen, eikä reagoinut enää toiseen paukkuun. Henkilöryhmässä se keksi jostain syystä käydä moikkaamassa yhtä ihmistä, joten yksi lisäkäsky siihen, muutoin hieno seuraus. Istuminen ja maahanmeno olivat hyvät, luoksetulossa tuli hieman vinoon eteen. Seisominen ja luoksetulo puhdas. Noudoissa esteillä se teki molempiin ilohaukahdukset sekä potkaisi hyppyä paluuhypyssä takajaloilla, muutoin noudot ok. Eteenmenossa oli voinut mennä maahan nopeammin. Tottis 94. Aika mahtava fiilis, ensimmäinen ykkönen plakkarissa heti ensimmäisestä voittajan jälkikokeesta! Pisteet yhteensä 280, eli ykköstulos ja koulari JK3.

Estenoutojen onnistuminen jännitti viime metreille asti. Kävimme edellisenä iltana harjoittelemassa esteitä, mutta hämärän vuoksi homma meni lahjakkaasti peffalleen. Karma kolisteli itseään molempiin esteisiin, kunnes viimein niin pahoin, että tajusimme heittää homman sikseen. Sunnuntaina koiralla oli hyvin edellinen päivä mielessä, koska hyppyasento oli hyvin jännittynyt. Mutta molemmat esteet onnistuivat, tuollaisten asioiden suhteen Karma ei selvästi ole herkimmästä päästä.

Pohdittiin pitkällä kotimatkalla, että ampumiseen reagoinnin täytyy olla seurausta suojeluharkoista. Siellähän piiskalla nostetaan koiraa. Karma on kuitenkin hyvin kiinnostunut ja tarkkailee ympäristöä ammuttaessa. Ja toisaalta, mikäli kyseessä olisi oikea paukkuarkuus, ei sen poistuminen kuukauden aikana tunnu uskottavalta. Koepäivän päätteeksi kun Lehmä-Karma ei piitannut paukuista enää laisinkaan ja katseli vain ampujaa. Kai se uskoi, ettei maalimiestä vaan ilmesty mistään. Jälkikokeissa se ei ollut niin fiksu yleisesti kuin agilityissa. Muutama ihminen tuli taas haukuttua syystä ja toisesta.

Mana on ollut aivan loistava koko reissun. Se on yleisesti kaikkialla rauhallinen, mutta tehdessään töitä taas erittäin tulinen. Sen ohjattavuus on huippuluokkaa, kuten emänsäkin. Se suhtautuu ihmisiin hyvin avoimesti, mutta ei silti roiku kaikkien perässä. Mukava kakara.

muokattu ma 12.10. klo 12:00.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti