sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Oulun agilitykisat

Karmalla oli lauantaina agilitykisat Oulussa. Agilityradalta tulos 15 vp ja hyppyradalta 0 vp ja 1. sija.

Agilityradalla Karmalla tuli kaksi rimaa ja muurin palikka alas, syitä on todennäköisesti monia. Toivotaan, että aika ja treenaus auttaa asiaa. ELP oli tehnyt A:lle aika tiukan käännöksen juoksukontakteja ajatellen, mutta onneksi niitä on taottu sen verran ettei ongelmia tullut. Hyppyradalla koira oli jo ihan hyvässä vauhdissa ja kun hyppyradalta oli nolla jo valmiiksi Vaasasta hankittuna, mentiin kuten treeneissä ohjaten. Ihan hyviä ratoja molemmat, vielä pitää ohjaajan skarpata tuossa kisatilanteessa. Karma käyttäytyi oikein mallikkaasti ja fiksusti kisoissa. Treeniä ja kokemusta lisää niin eiköhän se siitä.

Mana oli myös mukana ja se oli kuten tavallista oma mukava itsensä. Se tutustui majapaikassamme kissoihin ja luonteensa mukaisesti ei oikein piitannut niistä. Sen kanssa on mukava ja helppo reissata. Ninni ja Viuhti olivat myös tulleet kisaamaan, näimme Tikin samalla. Laura räpsi kuvia kolmikosta. Mukavat kisat olivat, vaikka talvella maneesissa kisaaminen onkin aika karmaisevaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti